Painajaisia.

Pahin painajaiseni on tapahtunut.
Unessa kerään itseeni lasten pelon menettämisestä, huonommuudesta ja hylkäämisestä oman isän toimesta. Herättyäni unesta itken pois sen tunteen, kun oma lapsi ei kelpaa isälleen. Huojennun tiedosta, ettei moista pelkoa ole.

Kunnes tänään.
Puhun exäni kanssa joulusta, siitä että lapset haluaisivat viettää sen hänen kanssaan, meillä tai muualla. Exä kieltäytyy ajattelemasta asiaa. Tuhahdan, että se siitä perhejuhlasta. Jään suu auki kuultuani lauseen; Onhan mulla perhe täälläkin. :O Täh?? Perhe? Sulla? Siellä? Eikä?
Eikö lapset kertoneet sulle? Joo ei, vastaan.

Olen huuli pyöreänä. Eikö me kerrotakaan toisillemme tärkeistä asiosta? Eikö me keskustellakaan lapsia liikuttavista asioista yhdessä ennen lapsia? Ei näköjään. Ja minä, hölmö, luulin tuntevani exäni.
Luulin väärin. Sori, mun moka.

Lapsilta varoen kysyttäestä iskän uudesta vauvasta lapset kohauttavat olkapäitään, "kai sillä on". Tarkentaen, että se on heidän pikkusiskonsa alkaa kysymyksiä tulvia ja kostuneita silmiä yritetään piilotella. Minulla ei ole kysymyksiin vastauksia, joita 6- ja 8-vuotiaat ilmoille heittävät. Niinpä kirjaan lasten kysymykset paperille. Niitä tulee komeat 43 kappaletta.
Lapsia kiinnostaa isälle tärkeän ihmisen ulkonäkö ja olemus. Sen jälkeen tulee vasta itse pikkusisko.
Minkäväriset hiukset "sillä" on? Syökö "se" paljon herkkuja? Syökö vauva tissiä? Haluaako "se" tutustua meihin? Menettekö joskus naimisiin? Saadaanko me hoitaa vauvaa? Polttaako "se" tupakkaa? Rakastaako isi meitä vielä? "Sen" lempiruoka? Käykö "se" paljon suihkussa? Kumpi vie roskat? Kumpi vaihtaa vauvan vaipat? Lakkaako "se" kynsiä?
Sen jälkeen soitetaan iskälle ja kysytään asiat kuinka ne on.
Puhelun päätteeksi isi on vannonut rakastavansa edelleen lapsiaan, kertonut "sen" ulkonäöstä ja lempiasioista. Nyt uskallan huokaista. Lapset ovat saaneet kysymyksiinsä vastauksia, kyyneleet on pyyhitty, joita puhelun aikana tuli ja nauru täyttää taas huoneen.

Toivon isin seisovan sanojensa takana, rakastavansa lapsiaan heitä unohtamatta. Isän menneisyyden tietäen, tiedän, etten voi kuin laittaa käteni yhteen ja rukoilla todella.

Uusi perheenjäsen on syntynyt. Aion unohtaa menneet ja keskittyä tulevaan, jotta lapset saisivat tutustua sekä pikkusiskoonsa, että hänen äitiinsä oman iskänsä rinnalla.