Olen kuullut sanottavan "positiivisuus on perseestä".
En tiedä onko kyseessä ollu sarkastinen heitto vai vain (ajattelematon?) lausahdus.
Olen kuitenkin järkeillyt, että positiivisuus on miljoona kertaa mukavampaa kuin negatiivisuus ja perse. No perseeni kaipaa myöskin muutosta siinä missä asenteenikin.
Lähden siis liikkeelle siitä helpommasta muokattavasta eli asenteestani.
Jo lyhyellä aika välillä huomaan, että negatiivinen monotus ja jurputtaminen kaikesta mikä ei itseä miellytä on vähentynyt. Positiivisuuden ei tarvitse olla merkittävän suurta, kunhan se vain on positiivista eikä negatiivista.
Lähes joka paikassa liikkuesssa kuulee vain negatiivitteissävytteistä puhetta, kerrontaa ja mietteitä. Onko äitiys, elämä ja parisuhde täynnä negatiivisuutta? Tuskin sentään. Mutta kuinka vaikeaa on kertoa ja olla kovin positiivinen. Vaikeaa. Kuinka vaikeaa positiivista kerrontaa ja asennetta on sietää? Vaikeaa. Niin vaikeaa, että itseänikin välillä ärsyttää oma positiivisuus. Ja sen positiivisuuden kaivaminen (lähes) kaikesta.
Miksi sitten edes yrittää olla positiivinen ja etsiä positiivisuutta?
Minua on alkanut ahdistaa ainainen valitus, jopa siinä määrin, että kerran tuli sanottua lähes tuntemattomalle ihmiselle rumasti. Tässäkin kohdin eniten ahdisti oma asenteeni. Enhän minä tunne tai tiedä toisen sietokykyä, millekään.
Positiivisuuteen olen jotenkin mieltänyt myös anteeksiannon ja katkeruudesta irti päästämisen. Tämä tie on varmasti pitkä ja vaatii useamman ajatuksen itsensä kanssa, mutta takaraivossa ryskyttää, että elämä on liian lyhyt märehtimiselle.
Olkoonkin positiivisuutta löytää itsestään kyky empatiaan.
Saisipa positiivisen kaivelu ja muutoksen haku omaan asenteeseen myös halun muuttaa muutakin itsessä, nimittäin ruokavalio (siinä samalla se perse) kaipaisi muutosta. :)
Tämä positiivisuus on näkynyt myös lapsissa. Eritoten meidän herkissä miettiskelijöissä.
Yksi mietiskelijöistä halusi eilen tehdä porkkana yllätyksen.
Yllätyksen iskälle, jolla on mieli ollut hapan. Liikaa töitä, liian vähän aikaa ja syyllisyys painamassa ajan puutteesta lasten kanssa.
Kuinka tälläisen porkkana yllätyksen vaaniessa jääkaapissa voi saada aikaan muutoksen ruokavaliossa? Ei mitenkään. Olen siis asennevammainen.
Olen kuitenkin järkeillyt, että positiivisuus on miljoona kertaa mukavampaa kuin negatiivisuus ja perse. No perseeni kaipaa myöskin muutosta siinä missä asenteenikin.
Lähden siis liikkeelle siitä helpommasta muokattavasta eli asenteestani.
Jo lyhyellä aika välillä huomaan, että negatiivinen monotus ja jurputtaminen kaikesta mikä ei itseä miellytä on vähentynyt. Positiivisuuden ei tarvitse olla merkittävän suurta, kunhan se vain on positiivista eikä negatiivista.
Lähes joka paikassa liikkuesssa kuulee vain negatiivitteissävytteistä puhetta, kerrontaa ja mietteitä. Onko äitiys, elämä ja parisuhde täynnä negatiivisuutta? Tuskin sentään. Mutta kuinka vaikeaa on kertoa ja olla kovin positiivinen. Vaikeaa. Kuinka vaikeaa positiivista kerrontaa ja asennetta on sietää? Vaikeaa. Niin vaikeaa, että itseänikin välillä ärsyttää oma positiivisuus. Ja sen positiivisuuden kaivaminen (lähes) kaikesta.
Miksi sitten edes yrittää olla positiivinen ja etsiä positiivisuutta?
Minua on alkanut ahdistaa ainainen valitus, jopa siinä määrin, että kerran tuli sanottua lähes tuntemattomalle ihmiselle rumasti. Tässäkin kohdin eniten ahdisti oma asenteeni. Enhän minä tunne tai tiedä toisen sietokykyä, millekään.
Positiivisuuteen olen jotenkin mieltänyt myös anteeksiannon ja katkeruudesta irti päästämisen. Tämä tie on varmasti pitkä ja vaatii useamman ajatuksen itsensä kanssa, mutta takaraivossa ryskyttää, että elämä on liian lyhyt märehtimiselle.
Olkoonkin positiivisuutta löytää itsestään kyky empatiaan.
Saisipa positiivisen kaivelu ja muutoksen haku omaan asenteeseen myös halun muuttaa muutakin itsessä, nimittäin ruokavalio (siinä samalla se perse) kaipaisi muutosta. :)
Tämä positiivisuus on näkynyt myös lapsissa. Eritoten meidän herkissä miettiskelijöissä.
Yksi mietiskelijöistä halusi eilen tehdä porkkana yllätyksen.
Yllätyksen iskälle, jolla on mieli ollut hapan. Liikaa töitä, liian vähän aikaa ja syyllisyys painamassa ajan puutteesta lasten kanssa.
Kuinka tälläisen porkkana yllätyksen vaaniessa jääkaapissa voi saada aikaan muutoksen ruokavaliossa? Ei mitenkään. Olen siis asennevammainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti