Kuvittelin, että riittää, kun teen lapsille pelisäännöt selviksi kiusaamisen suhteen, mutta edelleen huomaan, että elän pilvilinnoissa kuvitelmieni kanssa.
Tämän kertaisen ongelmani ydin ei ole lapset.
Lapset ovat helppoja. Yleensä heille voi sanoa suoraan, että töniä/nimitellä tms toisia ei saa, se sattuu tai voi loukkaantua ja mille moinen tuntuisi itsestä. Ah, olisipa se niin yksin kertaista aikuisten maailmassa.
Olen törmännyt aikuisten maailmassa siihen, että porukoissa olessa toisille käännetään selkä heidän saapuessa paikalle, kaikkia ei kuunnella tai vastata, asiaan kuuluvalla aijaa tai joojoo tyyppisesti tai kaikkia ei edes tervehditä, ehkä pahinta on, että porukassa ollessa ei voida yrittää olla neutraalisti.
Minä, joka olen ollut mielipiteineni ja sanomiseni tulta ja tappuraa, olen oppinut ennen 30 ikävuotta olemaan neutraali porukoissa. Vai voiko sanoa, että jopa vetäytyvä. Miksikö?
Usein terveyhdykset "Terve" tai "Heippa" kuuluvat vain omiin ja lasten korviin, "äiti miksei meille kukaan vastaa". Usein huomaan olevani porukassa se joka vahtii tai leikittää omat ja toisten lapset muiden jutellessa tai tehdessä jotain muuta.
Kokemalla ulkopuolisuutta, ei sitä halua antaa eteen päin, kenellekään.
Mitä siis tehdä? Olen jutellut asiasta miehenikin kanssa ja hän ei voi ymmärtää naisia ja äitejä. Onko tämä siis vain naisten ja äitien ongelma? Miksi törmään tähän samaan kerhoissa ja hiekkalaatikon reunalla? Koska tämä ON naisten ja äitien ongelma?
Olen yrittänyt tervehtiä ensin, kysyä mitä kuuluu, keskittää huomioni lapsiini, olen ollut avoin ja ulospäin suuntautunut, olen kysynyt suoraankin olenko pahoittanut jonkun mielen.
Olenko vain liian herkkä? Jääkö minulta jotain huomaamatta?
Näitä miettiessäni ja ääneen tuumatessani olen saanut kuulla, etten ole ajatusteni kanssa yksin. (?!?!?!)
Olen sosiaalinen olento, josta on mukava vaihtaa kokemuksia erilaisista juhlimisperinteistä, lastenvaatemerkkien laaduista, perhe-elämästä ja/tai sen puutteesta, lomakohteista, lemmikeistä, mistä vain mitä ihmiset höpöttävät hiekkalaatikon reunalla, etkö sinä ole?
En enää ihmettele miksi vanhemmat istuvat hiekkalaatikoiden reunoilla nenät kiinni tableteissa tai kännyköissä. Mutta ihmettelen, jos onnistuvat olemaan siirtämättä moisia vaikutteita lapsiin. ;)
Olenko alkanut mökkihöpertyä vai eikö laumaeläin minussa saa enää kaikua laumaperäiselle käytökselle laumassa?
Huoh. Tässäpä vasta pähkinä, jonka aion setviä.
Hyvää Juhannusta itse kunkin porukoihin. Pitää huoli itsestänne ja toisistanne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti