Torstai

Yöllä tuskailen asentoni kanssa. Mikään ei sovi jalkoväliini yhtä hyvin kuin mieheni.. Juuri sopivan kokoinen.. Nyt välissä nukkuu kuopus, nuorempi kaksonen ja jalkopäässä eskarilainen, vanhin tyttö. Joten asennon vaihtaminen onnistuu vain kyljeltä kyljelle ja joudun tyytymään tyynyihin jalkovälissäni. Jokaisen heräämisen jälkeen saan onnekseni unta.

Kunnes kännykkäni pirahtaa soimaan, kuten muinakin aamuina.
Herätän mieheni ja koululainen, poika, herää kuultuaan kännykkäni pirahduksen.
Tytöt jatkavat uniaan. Kello 8.30 tyttäret alkavat turista keskenään. 8.45 minua huudetaan jo laittamaan telkkaria päälle. Kaipa se on noustava tähänkin aamuun, ajattelen punnertaessa itseni jalkeille.

Lapset saavat harvinaista herkkua aamupalaksi. Ystäväni tuomia suklaamuroja. Suklaamurojen varjolla poistun suihkuun. Suihkusta selvittyäni puen lapsille päälle ja tungen itseni sukkahousuihin. Sukkahousuissa on yllättävän hyvä duunailla hammaspesut, astianpesukoneen tyhjennyksen ja täytön, kuin myös pyykkikoneen latauksen. En ole pukeissa viihtyvää sorttia, mutta vihdoin saan itsellenikin päälle.

Odotamme perhetyöntekijää katsomaan kaksosten perään, siksi aikaa, kun käytän vanhinta tyttöä kuulokeskuksella kuopiossa. Perhetyöntekijä saapui ja joimme teet kääretortun kera.
Automatka 7-vuotiaan kanssa ei ole tylsä eikä ainakaan hiljainen. Kesken matkan auto alkoi rämistä. Soitin miehelleni uskalletaanko jatkaa matkaa, koska auto ei ole meidän vaan korjaamon, jolla oma autoni on laitettavana. Kuulen mieheni ja työkaverinsa nauravan puhelimen toisessa päässä, että hanaa vain, kun ei ole oma auto kyseessä. Arg! Mistä mä tiedän on räminä viatonta vai onko meiltä irtoamassa jokin hiivatin tukivarsi tai vastaava auton ajon kannalta tärkeä osa. Pääsimme 53 kilometrin matkan turvallisesti perille. Tytön kanssa sovimme, että kivusta ja pelosta johtuen ajamme kotiin mäkkärin kautta, samalla varmasti vaihdamme iskän kanssa autoja.

Kuulokeskuksen lääkäri teki tutkimuksiaan ja hoitaja otti kuulotestin. Lääkärin tuomio oli tyly. Kuulonalenema on, mutta olisi turhaa kokeilla kuulokojetta. Hyöty olisi plus miinus nolla.
Tyttö päätyy leikkausjonoon. Arvioitu leikkausaika tulee toukokuulle.
Tyttö poistuessaan sairaalasta hoksaa leikkauksen tarkoittavan yötä osastolla. Itku silmässä tyttö pelkää jäävänsä yksin. Lohdutan ja kerron tytön saavan osastolle mukaansa aikuisen, jonka haluaa. Alkaa luetteleminen, äiti ja vauva, Muuruveden iskä ja oikee iskä perheineen ja mummoineen. Siinä kohtaa joudun toppuuttelemaan. Tyttö soittaa oikealle iskälleen uutiset. Puhelun päätteeksi tyttö on päättänyt ottaa yöksi minut ja sitten jo syntyneen vauvan mukaansa osastolle, kunahn oikea iskä tulee päivällä käymään.
Kotiin päin lähdetään mäkkärin ja auton vaihdon kautta.

Kotimatkalla tyttö juttelee leikkauksesta ja kyselee miksi, kuka, milloin kysymyksiä. Vastaan parhaani mukaan, kunnes tyttö pyytää radion päälle. Lyhyt aikainen oli se radion tuoma tyhjyys. Seuraava keskustelun aihe on synti. Eikö 7-vuotiaan äänihuuliin koske?
Pysähdymme hakemaan kaupasta jauhelihaa ja sipulia.

Kotiin tultaessa meitä odottaa kaksi riiviötä. Päiväunia kun ei nukuta, niin jo olemuksesta näkee levottomuuden. Vaihdan perhetyöntekijän kanssa kuulumisia ja hän jatkaa matkaansa. Teen lihamurekkeen uuniin ja laitan valmiiksi kermaperunat uunivuokaan. Tarkistan pojan läksyt ja kehotan  lapsia siivoamaan huoneensa. Pettymys on suuri, kun vanhin tyttö huomaa perhetyöntekijän antaneen kaksosille leikkeihin hänen barbit, sen uudenkin, jonka jalan koira oli syönyt meidän poissa olon aikana. Lupaan vanhimmalle tytölle kertoa perhetyöntekijälle terveiset tavaroista, jotka tyttö on nostanut ylös, siitä miksi ne ovat ylhäällä kaksosten saamattomissa.

Lapset odottavat malttamattomana viikonloppua. Siitä puhe, mikä mielessä. Biologinen iskä on luvannut tulla viikonlopuksi hakemaan lapset mukaansa sukuloimaan. Biologista iskäänsä lapset kutsuvat oikeaksi iskäkseen. Oikea iskä kertoi viikonlopun suunnitelmien olevan auki, koska mummola, jossa normaalisti ovat, on tupaten täynnä porukkaa.
Jutustelen oikean iskän kanssa puhelimessa, koska pojalta on yllättäen kissa vienyt kielen. Lapset haluaisivat päästä käymään ukkinsa luona. Oikea iskä lupaa selvittää onko ukki kotona. Samaan hengen vetoon oikea iskä tuumaa, että viikon päähän sovittu suunnitelma isojen lasten yökyläilystä oikean iskän luo on peruttu, vaikka sen piti olla jo sovittu. En edes kerkeä  kysyä syytä, kun vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. Oikean iskän uudelle puolisolle se ei enää sovikaan. Ihmettelen miksei ja ennen kuin saan lauseeni loppuun, niin oikea iskä vastaa uuden puolison olevan väsynyt. Ehkä tässä kohtaa haettiin minun ymmärrystä lausahduksella, koska kyseessä on eskoinen. Hmm. En käryile seläntakana paskaa puhuen, kuten ehkä exänä minun kuuluisi(?) vaan kysyn suoraan, kuinka hän olisi pärjännyt yksinhuoltajana niin kuin alkujaan aikoi. Kuin hiljentääkseen minut oikea iskä tuumaa, että niinpä, hän ei hirveästi tilanteelle voi, parempi vaan myötäillä. Olen tyrmistynyt ja sovin, että jutellaan viikonloppuna.

Kerron tilanteen lapsille, jotka ovat laskeneet öitä siihen, että pääsevät oikean iskän ja hänen perheensä, ennen kaikkea uuden pikkusiskon, luo yökylään.
Poika ei ollut moksiskaan, kysyi vain materian perään, mutta tyttö..
Tyttö tirautti muutaman kyyneleen ja miksi kysymyksen. Miksi? Koska vauvan äiti on väsynyt. Miksi? Hmm, en osannut sanoa kuin varmaan vauvan hoitoon. Ai yhden vauvan hoitoon? Niin varmaan. Tässä kohtaa huomaan tyttäressäni piirteitä itsestäni, huuliani alkaa nykiä ylös päin. Hymyilen hieman huvittuneena.

Soitan oikealle iskälle ja kerron pahasta mielestä. Kehoitan vielä miettimään ja perustelen kehoitustani. Tyttäreni on 7-vuotias, vauvan äiti on 27-vuotias. Tyttäreni on kerran tai kaksi vuodessa pääsemässä oikean iskän luo yökylään, kun taas he voivat olla perhettä vuoden ympäri. Tarjoan tuolle yölle lastenhoito apuani, johon exäni ei sano juuta eikä jaata.

Eilisiä lankoja selvitellessäni en voi olla miettimättä.. En vain käsitä, mutten ole ihan varma tarvitseeko minun käsittääkään. Silti mietin, jos minulle joku tarjoaisi lastenhoito apua, ottaisin sen mielelläni vastaan sen suurempia kyselemättä. Surullista, että lapsilta evätään luvatun jälkeen moinen ylellisyys. Eipä vaan oma "uusi" mieheni ole ollut laittamassa "lapsipuoliaan" kävelemään kotoamme, kun hän on ollut väsynyt. Vai liekkö tässä kyse koettelemuksesta ex miestäni kohtaan, voiko hän sanoa omille lapsilleen etteivät ole tervetulleita vain uuden "tärkeämmän" perheen puolesta? Eikö aikuinen ihminen kestä oloaan/väsymystään/puolison jakamista yhtä päivää/yötä?
Olen iloinen ja helpottunut tiedosta, että näillä "lapsipuolilla" joita elämä tuntuu koettelevan on edes yksi perhe, jonka perheen jäseniä ovat, aina, huolimatta väsymyksestä tai geneettisyydestä tai yhtikäs mistään.

Lihamureke on valmis ja vaihdan uuniin kermaperunat. Kitinästä päätellen kaksosilla alkaa nälkä kurnia vatsoissa. Kaikki kuitenkin rauhoittuvat katsomaan kakka pikkusta. Istun lasten vieressä edelleen selvitellen lankoja. Vihdoin ruoka on valmis ja iskä tulee kotiin. Hyökkäämme ruokapöydän ääreen ja melutaso nousee, niin jottei omia ajatuksiaan enää kuule. Ruokailun jälkeen "lepäämme" hetken, minä selvitän lankoja ja sylittelen lapsia, iskä laittaa takan tulille, Poika pelaa ekapeliä ja tytölle riittää kun ollaan vain lähekkäin. Nälkäisimmät ottavat vielä kääretorttua, ettei nälkä pääse yllättämään. Sitten hammaspesut +purukumit, vessassa käynnit ja salkkarit. Salkkareiden jälkeen suunnataan vielä vessaan ja sänkyihin.

Tyttö on suruinen ja mietteliäs. Monien hali pusujen jälkeen menee huoneeseensa, hiimailemaan. Kaksosten etsiessä unta selvitän taas lankoja ja kirin kiinni karanneet silmukat sukan varresta. Ihan täydellinen en minäkään ole. En nimittäin osaa tehdä villasukkiin kantapäätä, vaikka se on minulle annettu kirjallisena ja kädellisenä ohjeena. Joutunen viikonloppuna menemään säkin kanssa, joka sisältää sukan varsia anopin luo oppiin. Kirotessani silmukoita ja taitamattomuuttani mies on ladannut pyykkikoneen, hoitanut keittiön ja imuroinut.
Kaksosten nukahtaessa siirryn koneelle kirjoittamaan blogi tekstiä loppuun.

Vihdoin sänkyyn mennessä, muiden jo nukkuessa, alkaa niiskutus. Niiskutus tulee tytön huoneesta, nuhainen nenä on vaihtunut hätään. Niiskutuksen aiheuttaja on muutaman kuukauden päästä tuleva yö sairaalassa. Lupaan ja vannon käsi sydämellä olevani tytön luona joka hetki, pois lukien hetki jonka tyttö on leikattavana. Oikea iskä on kuulemma luvannut tulla seuraksi päiväksi, joka lohduttaa tyttöä. Saan pyyhittyä tytön huolet pois ja peittelen hänet vielä.

Jos pyykit kuivumaan vielä ja huomiset vaatteet valmiiksi, niin eiköhän päivä ole jo pulkassa.