Tiistai

Tiistait ovat minun maanantai, noin yleisesti.
Aamulla kello herättää tai sitten herään paniikissa, joko ollaan myöhässä ja pahasti. Minun maanantainani vatkaan sängyssä ipanoiden kanssa kutkatellen, kellään ei ole kiirettä ennen havahtumistani "aarg, kello on jo noin paljon".

Ensin on seurakunnan kerho juankoskella, yleensä kaupan kautta kotiin ja pienin päiväunille.
Sitten kaksoset omaan päiväkerhoonsa. Tänään minun maanantainani, unohdin, ettei tänään ole kerhoa. Ja koska on minun maanantai, niin tänäänkään ei mennyt niin kuin pitäisi. Jinna nukahti autoon meidän tullessa kotiin juankoskelta, joten kotona ei uni tullut. Kamat kasaan ja kerhon pihalle odottamaan kerhon alkua. Jinna rakastaa kiikkumista. Kellon lähestyessä kerhon alkua muistui mieleeni, eihän tänään ole kerhoa. Kerrankin kun oltaisi oltu ajoissa.
Tämä äiti ei näköjään muista mitään tavallisuudesta poikkevaa.
Ei kun kotiin syömään eväät, jotka Janna oli itse pakannut itselleen ja siskolleen. <3

Kaikki kolme pientä uneen, ruuan valmistus, isojen läksyavut/patistelut, syönti ja Janni kerhoon ja muut autoon ja mummon luo opettelemaan kantovälineiden käyttöä.
Yksi kyytiläisistä laitettiin töistä palaavan isin kyytiin kotiin päin ja minä suuntasin kolmen pienen kanssa mummolle. 

Ketäpä ei alkuun uusi ja tuntematon jännittäisi? Meidän mummo ei ole alumiinia, meidän mummo on rautaa!

Mummo oppi pyöräyttämään kyytiläiseen neliöliinassa selkään nopeammin kuin minä.

Mummon makuun päästyä ei kukaan haluaisi lähteä kotiin mummon luota. Mutta kotiin on vain lähdettävä, jotta voi tulla uudestaan.

Kotona odottaa taas katastrofi.

Iltahulinat, iltapala, iltalääkkeet, hammaspesut ja facebook mainos Robinin keikasta. "Äitii, ihana Robiiiiiiiin. Mennäänkö?" Soitto mummoille sponssaako he kaksosten synttäreiden kunniaks tytöt keikalle. Voi sitä iloa ja rakkauden(?) määrää, jota lähes 5v voi tuntea idoliaan(?) kohtaan. En muista itse olleeni noin pienenä oikein minkään perään, eikö noin pienet ole vain öö pieniä?

Katastrofini odottaa minua edelleen, en ole löytänyt vieläkään iloa ja nautintoa siivoamisesta. 

Vaikka minusta tuntuu, ettei kukaan ole ollut sotkemassakaan, niin astianpesukone on pyörinyt jo kahdesti, pyykkiä on pesty kolme koneellista ja palapelien palat ja ulkovaatteet on jääneet lattioille.

Yritän ajatella positiivisesti, edes tunnistan sen katastrofiksi. :D

Näyttää sille etten kerkeä nukahtamaan sohvalle, vaan kotitöiden jälkeen kutsuu sänky. Ihanaa!